TransControl-kulunvalvontajärjestelmä laajeni Vaasassa: Isolahden ja Vaskiluodon bussiväylät rauhoitettiin muulta liikenteeltä

Vaasassa tehdään konkreettisia tekoja sujuvamman ja turvallisemman joukkoliikenteen puolesta. Hyvä esimerkki kehityksestä on LabkoNet TransControl-kulunvalvontajärjestelmän laajennus Isolahden ja Vaskiluodon bussiväylille. Molemmissa kohteissa etusijalla on sekä turvallisuus että julkisen liikenteen toimivuus.
Vaasan kaupunkiympäristön kehittyessä automatisoitua kulunvalvontaa ja liikenteenohjausta tarvitaan yhä useammassa kohteessa. Maan- ja lumenvastaanottopaikkojen sekä Matkakeskuksen jälkeen vuorossa olivat Isolahden ja Vaskiluodon bussiväylät.
– Isolahdessa bussiväylä yhdistää kaksi asuinaluetta, ja asukkaiden houkutus oikaista väylän kautta on ollut suuri. Erityisesti talvisin, puomin ollessa hetkittäin pois käytöstä, henkilöautoliikenne väylällä oli vilkasta. Siksi väylästä tuli jalankulkijoille vaarallinen ja aiheutti haittaa alueen asukkaille sekä linja-autojen kuljettajille, jotka joutuivat henkilöautoja kapealla väylällä. Vaskiluodossa tavoitteemme oli sujuvoittaa Wärtsilän Smart Hubin ja muiden toimijoiden työmatkoja sekä parantaa kulkuväylän turvallisuutta. Ilman uutta väylää bussien piti peruutella risteysalueella, mikä oli aikaa vievää ja turvatonta, kertoo sähköinsinööri Aripekka Pietiläinen Vaasan kaupungilta.
Asiakashyödyt liikenteen valvontaan: LabkoNet TransControl päästää lähelle ja pitää loitolla 24–7
- Alueella liikkumisesta tulee sujuvampaa ja turvallisempaa.
- Automaatio auttaa optimoimaan kulunvalvonnan resurssit.
- Etäluettavat tunnistimet avaavat puomin tarvitsematta pysähtyä tai käyttää kuluvia ja helposti katoavia avaimia.
- Järjestelmä toimii myös katvealueilla ja silloinkin, kun nettiyhteyttä ei ole – keskeytyksetön toiminta kaikissa kohteissa.
- Skaalattavuus ja siirreltävyys moneen kohteeseen moninkertaistaa hyödyt.
- Kokonaispalvelua läheiseltä toimittajalta: apua ja näkemystä löytyy läheltä.
TransControlista hyötyvät kaikki osapuolet – myös veronmaksajat ja ympäristö.
Kaksi väylää, yksi kulunvalvontajärjestelmä
TransControlin avulla Isolahden ja Vaskiluodon bussiväylille pääsevät ajamaan ainoastaan linja-autot ja kunnossapidon kalusto. Ajoneuvojen ikkunaan kiinnitettävä etätunnistin mahdollistaa sujuvan liikennöinnin puomille pysähtymättä – järjestelmä tunnistaa ajoneuvon, ja luvan ollessa voimassa puomi avautuu automaattisesti. Kaikki käynnit, myös luvattomat yritykset, tallentuvat LabkoNet-pilvipalveluun. Ajoneuvotiedot yhdistetään yrityksiin. Kulunvalvontaraportit ovat reaaliaikaisia, helposti jaettavia ja tulostettavissa. Etäavaus säästää aikaa poikkeustilanteissa sekä mahdollistaa kulun rekisteröimättömille ajoneuvoille. TransControl-järjestelmien merkittävä etu on toimivuus jopa verkkoyhteyden katketessa. Kun yhteys palautuu, laite siirtää kirjatut ajot palvelimelle.
– TransControl parantaa turvallisuutta ja sujuvoittaa paikallisliikennettä. Vaskiluodossa järjestelmä mahdollisti silmukkamaisen bussiväyläratkaisun. Myös Isolahdessa bussit kulkevat turvallisesti ja sujuvasti, sillä enää väylälle ei synny ruuhkaa. Linja-autojen kuljettajille voidaan toimittaa nopeasti korvaavat tunnistimet, käyttöoikeuksia on helppo hallita ja järjestelmä on siirrettävissä kohteesta toiseen, Pietiläinen toteaa.
”TransControl parantaa turvallisuutta ja sujuvoittaa paikallisliikennettä. Vaskiluodossa järjestelmä mahdollisti silmukkamaisen bussiväyläratkaisun. Myös Isolahdessa bussit kulkevat turvallisesti ja sujuvasti, sillä enää väylälle ei synny ruuhkaa.”


Kestävää kulunvalvontaa ja läheistä kumppanuutta
Labkotec vastaa TransControl-laitteiston ja LabkoNet-pilvipalvelun toimituksesta, asennuksesta, koulutuksesta ja vuosihuolloista. Laitteisto lukijoineen ja kameroineen rakennetaan ja testataan Pirkkalassa. Asiakkaan tarvitsee ainoastaan osoittaa tasainen asennuspaikka sekä varmistaa, että sähköä on saatavilla joko verkosta tai aurinkopaneeleista. Pitkäaikaiset yhteistyökumppanit asentavat tolpan betoniperustalle, koekäyttö sujuu nopeasti, ja laitteisto on toimintakunnossa muutamassa tunnissa. Yhtä helppoa on järjestelmän siirtäminen kohteesta toiseen. Vaasassa laitteet ovat kestäneet aikaa jopa niin hyvin, että osa ensimmäisistä, yli 15 vuoden takaisista asennuskohteista on yhä toiminnassa.
– Voimme luottaa siihen, että Labkotec suunnittelee ja toimittaa kuhunkin kohteeseen toimivimman ratkaisun. Lisäksi LabkoNet on niin helppokäyttöinen ja selkeä, että sitä haluaa oikeasti käyttää. Rikkoutumiset ovat johtuneet ainoastaan ilkivallasta, ukkosesta tai kolaroinneista. Mikä parasta, pystymme hyödyntämään järjestelmää monipuolisesti eri kohteissa. Mikä onkaan seuraava sovellusalue, sitä pohdimme, Pietiläinen mainitsee.
”Voimme luottaa siihen, että Labkotec suunnittelee ja toimittaa kuhunkin kohteeseen toimivimman ratkaisun. Lisäksi LabkoNet on niin helppokäyttöinen ja selkeä, että sitä haluaa oikeasti käyttää.”
Vaasassa ollaan myös Labkotecin palveluun tyytyväisiä.
– Labkotecilla on aito halu palvella ja auttaa asiakasta. He tarttuvat toimeen ja ratkaisevat vaikeatkin haasteet nopeasti. Yhteistyömme perustuu avoimeen vuoropuheluun ja yhteisiin tavoitteisiin. Vaikka olemme tilaaja ja palveluntuottaja, tuntuu siltä, että istumme samalla puolella pöytää. On ilo työskennellä kotimaisen toimijan kanssa. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia asennuskohteita, sanoo Pietiäinen.
Ota alueesi hallintaan ottamalla yhteyttä:
Lasse Peltonen
Tuotepäällikkö, tunnistintekniikka
Puh. 029 006 6028
GSM 0400 853 543
lasse.peltonen@labkotec.fi