Etsimme oppimishaluista teknistä dokumentoijaa Labkotec Oy:n Pirkkalan päätoimipisteelle. Tehtävä on osa-aikainen, ja työajat ovat sovittavissa joustavasti. Voit olla vielä opiskelija tai esimerkiksi vastavalmistunut, kunhan motivaatiosi on kohdallaan! Haethan paikkaa mahdollisimman pian, sillä etenemme heti potentiaalisten henkilöiden kanssa.
Teknisenä dokumentoijana pääset osaksi innovatiivisen yrityksen tuotekehitystiimiä. Työtehtäviisi kuuluvat esimerkiksi tuote- ja asiakasdokumentaation luonti ja ylläpito sekä dokumenttijärjestelmien hallinta. Toivomme hakijoiltamme teknistä pohjakoulutusta sekä toimisto-ohjelmien perusosaamista. Tehtävään ei vaadita aiempaa kokemusta samankaltaisista tehtävistä – eniten merkitystä on kiinnostuksellasi kirjallisen dokumentaation tuottamista kohtaan. Tehtävän työaika on sovittavissa joustavasti omien toiveidesi mukaisesti, noin 3-5 päivänä viikossa. Työskentely tapahtuu pääosin Pirkkalassa sijaitsevalla toimistolla.
Tarjoamme
- Joustavan työajan ja mahdollisuuden sovittaa työ sujuvasti yhteen esimerkiksi opintojen kanssa
- Ympärillesi tiiviin ja kannustavan työyhteisön
- Työn vastuullisessa yrityksessä – tuotteiden avulla autat asiakkaita suojelemaan ympäristöä sekä ihmisiä
Työtehtävät
- Tuote- ja asiakasdokumentaation luonti ja ylläpito
- Tuotekehityksen dokumentointi
- Dokumenttijärjestelmien hallinta ja ylläpito
Etsimme
- Soveltuvaa tekniikan alan koulutusta
- Hyviä kirjallisia viestintätaitoja sekä teknistä osaamista kerrytettynä opintojen tai aikaisemman työkokemuksen kautta
- Kykyä oma-aloitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn
- Osaamista rakenteellisen dokumentaation tuottamisesta sekä Microsoft Office -ohjelmiston käyttämisestä
- Sujuvaa suomen kielen taitoa
Arvostamme, jos sinulla on
- Harrastuneisuutta elektroniikan parissa
- Kokemusta tuotetiedon hallinta- tai kuvankäsittelyjärjestelmien käytöstä
- Kykyä omaksua uutta tietoa, järjestelmiä ja toimintatapoja nopeasti
Menestyäksesi roolissa olet:
- Itseohjautuva
- Motivoitunut oppimaan uutta
- Varustettu hyvillä vuorovaikutustaidoilla
- Huolellinen
Rekrytointiprosessimme
Academic Work hoitaa tätä hakua puolestamme, ja he vastaavat hakua koskeviin kysymyksiin.
Hakijoita haastatellaan jatkuvasti ja sopivan löytyessä haku saatetaan sulkea ennen määräaikaa. Valintaprosessiin sisältyvät luonteenpiirteitä sekä kognitiivista kykyä mittaavat testit. Testit toimivat työkaluina oikean tekijän löytämiseksi tehtävään sekä takaavat tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin.