Ahlaisten Vesiosuuskunta luottaa LabkoNet®-vuodonvalvontaan
Loma-asuntojen ja haja-asutusalueen laadukkaan talousveden hankkimiseksi perustettu Ahlaisten Vesiosuuskunta luottaa Labkotecin vuodonvalvontaan. Järjestelmä havaitsee vuodot aina kuutiometristä ylöspäin, auttaa laskemaan menetetyn vesimäärän ja mikä tärkeintä, ehkäisee kalliita kiinteistövahinkoja. Vuotojen paikallistaminen onnistuu yhden miehen voimin.
”Kaupungin vesilaitokselta saamme veden pumppuasemalle asti, josta eteenpäin vastuullamme on 70 kilometriä putkea ja 270 kiinteistöä, pääasiassa vapaa-ajan asuntoja. Käytämme vettä noin 10 000 kuutiota vuodessa. Kesällä kulutus moninkertaistuu, juhannuksena jopa kymmenkertaistuu”, kertoo Ahlaisten Vesiosuuskunnan huolloista vastaava Pasi Kuusikari.
Vedenpitävää hyötyä
”Vuonna 2013 käyttöönotettu Labkotecin vuodonvalvontajärjestelmä oli iso harppaus eteenpäin. Aiemmin olimme vesilaitoksen valvomon varassa, jolloin saimme tiedon vain merkittävistä vuodoista, kuten runkoputkien hajoamisista. Toisaalta juuri loma-asunnoissa, joissa paikalla ollaan vain harvoin, pienenkin vuodon havaitseminen riittävän ajoissa on tärkeää. Esimerkiksi kahden kuution vuoto tunnissa tarkoittaa 48 kuutiota vuorokaudessa. Vesimäärä ei kenties ole kallis, mutta kiinteistöön vuotaneena tuntuva, ja pahimmillaan vahinko havaitaan vasta kuukausien kuluttua. Vesiosuuskunnalle on merkittävää sekin, että vuodot voidaan nyt paikallistaa yhden miehen voimin”, Kuusikari toteaa.
Järjestelmän ansiosta on jo havaittu vuotoja, jotka ovat johtuneet esimerkiksi kiinteistön omista putkirikoista ja jäätyneestä vesimittarista. Labkonet-etävalvontajärjestelmään asetetut 1–3 kuutiometrin raja-arvot on ajoitettu kahden ja neljän välille aamuyöllä. Lisäksi järjestelmä hälyttää paineen muutoksista.
Ahlaisten Vesiosuuskunta
Perustettu vuonna 2002.
Verkostossa 270 kiinteistöä ja 70 km vesijohtoputkea.
Kulutus noin 10 000 m3/v.
Mittauskaivo ja Labkonet-etävalvonta vuodesta 2013.
Palveluun tyytyväinen
”Labkotecin palvelu on ollut kaikin puolin hyvää, ja projekti hoidettiin viimeisen päälle”, toteaa Ahlaisten Vesiosuuskunnan puheenjohtaja Pasi Järvinen.
Myös käytettävyys saa kiitosta.
”Labkonetin käyttö onnistuu kätevästi tabletilla tai puhelimella, ja se kulkee aina mukanani. Ohjelma on helppokäyttöinen ja selkeä. Järjestelmän asennus kesti vain muutaman tunnin ja sen toimintaperiaate on yksinkertainen: putkeen asennettu paineanturi ottaa pulssin etäluettavasta mittarista. Seurattavia muuttujia ovat kulutus ja paine. Järjestelmän myyjä Tommi Pasonen on osaava kaveri, jolta olemme saaneet myös erinomaista teknistä tukea”, jatkaa Kuusikari.
Labkotec vesiosuuskuntien asialla
Vesiosuuskunnat yleistyvät ja niiden tarpeet kasvavat jatkuvasti.
“Koska valtion panostukset haja-asutusalueille ovat vähenemässä, asioita on osattava ajaa itse”, Kuusikari painottaa.
Investointien kasvaessa muun muassa veden jakeluun liittyvät riskitekijät on osattava tiedostaa ja ennakoida.
“Labkotecin valvontaratkaisut sopivat erinomaisesti vesiosuuskunnille, joilla ei ole mahdollisuutta saada vastaavaa hälytystietoa mistään. Suosittelen Labkotecia lämpimästi”, toteaa Pasi.
”Labkotecin palvelu on ollut kaikin puolin hyvää, ja projekti hoidettiin viimeisen päälle.”