Labkotecin pinnanvalvontaratkaisut parantavat turvallisuutta ja tulosta kokonaisvaltaisesti
Kemianyhtiö Bang & Bonsomerin Valkeakosken tehtaalla luotetaan Labkoteciin. Tehtaalta toimitetaan sadoille kunnallisille ja teollisille laitoksille tuotannon apuaineita käyttökohteisiinsa räätälöityinä. Jatkuvan toimitusvarmuuden ylläpito ja käsiteltävyydeltään haastavat aineet edellyttävät markkinoiden parasta pinnanvalvontaratkaisua. Tietoa jakamalla tehostetaan koko toimitusketjua myös tehtaan porttien ulkopuolella.
Vuonna 2015 Labkotecin kanssa aloitettu pinnanvalvontajärjestelmän uudistus etenee säiliö kerrallaan, jatkuvasti käynnissä olevan tehtaan ehdoilla.
”Palvelumme kattaa koko ketjun tuotekehityksestä raaka-ainehankintoihin, valmistukseen ja jakeluun, joten meidän on oltava jatkuvasti ajan tasalla raaka-aineiden määristä sekä tehtaalla että konttorilla. Labkotecin pinnanvalvontaratkaisut parantavat turvallisuutta ja tulosta kokonaisvaltaisesti. Koska voimme jakaa tietoa myös rahtiliikenteelle, logistiikan suunnittelu helpottuu, ja täydennyskuormat saapuvat juuri oikeaan aikaan. Tuotannon kehityshankkeissa turvallisuus on prioriteetti yksi, esimerkiksi ylitäytön eston on toimittava pomminvarmasti”, kertoo yksikön johtaja Leo Partanen.
Maineensa mittainen
”Meistä monilla oli entuudestaan kokemusta Labkotecin ratkaisuista ja etenkin niiden toimintavarmuudesta. Toinen ratkaiseva asia oli LabkoNet®-etävalvontajärjestelmän laaja levinneisyys sekä tieto siitä, että järjestelmä on jo käytössä useimmilla rahtikumppaneilla. Kun projektiin lähdettiin, halusimme ”koeteltua hyvää” niin kuin reseptit äidin keittokirjassa, sillä tiesimme että emme ole helppo tapaus. Kehitämme liiketoimintaa ennakkoluulottomasti, mutta tässä tapauksessa emme halunneet olla mikään pilottilaitos. Tuotanto ei saa pysähtyä, joten asennukset tehdään säiliö tai pari kerrallaan, yhdessä huoltotoimenpiteiden ja määräaikaistarkastusten kanssa, ja koko projekti kestää vielä kuukausia. Labkotec on pystynyt vastaamaan haasteeseen, ja tiedämme aina, missä mennään”, Leo sanoo.