Finavia

Labkotecin jääntunnistimet tehostavat lentokenttien säänhavainnointia

”Uutta menetelmää käytetään nimenomaan lentosäähavainnointiin. Sen tuottamat tiedot palvelevat koko ketjua lennonjohdosta lennonneuvontaan.”

Finavia on hankkinut kuudelle lentokentälle Labkotecin jääntunnistimet, jotka on kehitetty alun perin tuulivoimaloita varten.

Tunnistimien hankinta liittyy lennonjohdon toimintaympäristön uudistukseen. Siinä tehostetaan lennonvarmistuspalvelua tuottamalla mm. parempia tietoja lentosäästä. Tavoitteina ovat varmuus, turvallisuus ja tietojen yksiselitteisyys.  

”Jäätävä sumu tai tihkusade muodostaa nopeasti ohuen jääkerroksen lentokoneen siipiin ja muihin pintoihin. Jääntunnistimia käytetään ilmaisemaan tämä vaara ennalta mahdollisimman hyvin. Lämpötila saattaa olla kentän tasolla plussan puolella, mutta jäätävä tihku tulee vastaan jo varsin matalalla. Tällainen sade on hyvin hienojakoista, sumumaista. Aikaisemmin käytössä olleet tunnistimet eivät ole ilmaisseet sitä riittävän hyvin”, kertoo lentosäälaitteiden järjestelmävastaava Matti Eteläpää Finaviasta. 

Parempia tietoja lentosäästä 

”Uudella menetelmällä pääsemme välillisestä sääolosuhteiden tulkinnasta suoraan tietoon. Se on tarpeen, koska olosuhteet saattavat muuttua nopeasti. Uskon, että saamme nyt perustiedot, ennusteet ja varoitukset lennonneuvontapalvelulle nopeammin. Jääntunnistimet tuottavat lennonjohdon monitoreihin varoitussignaaliksi vilkkuvan jäähiutaleen ja lentosäähavaintoihin FZ -merkinnän (=freezing). Uutta menetelmää käytetään nimenomaan lentosäähavainnointiin. Sen tuottamat tiedot palvelevat koko ketjua lennonjohdosta lennonneuvontaan.”

Kotimaisuus tärkeä asia

”Ei kotimaisuus ole hankinnoissa määräävä tekijä, mutta se antaa huomattavan edun takuu-, huolto- ja käyttöönottoasioissa. Kyllä kotimaisuus on tärkeä asia. Yleensä haemme parasta hinta/laatu-suhdetta”, kertoo Eteläpää.